Heräsin neljältä ulkoiluttamaan koiria. Kieltäytyivät lähtemästä ulos, vedoten lähes -30 pakkaseen. Tervetuloa Sibirjaan, bitches! Raahauduin suihkuun, mutta sielläkään en saanut lillua kuumassa vedessä tarpeeksi kauan, kun pakatakin oli ehdittävä. Puin päälleni. Liivien olkaimen muoviosa pamahti poikki ja raapaisi ilkeän naarmun selkääni. Jouduin vääntämään jäljelle jääneestä olkaimesta halterneck-häsmäkän. Pakkasin tavarat, ja olen varma, että unohdin jotain. Menin herättämään miehen, joka oli aivan järjettömän kiukkuinen, kun piti herätä niin aikaisin (puoli tuntia tavallista aiemmin).

Junassa oma paikka löytyi ihan helposti, söin aamupalaksi suklaamuffinsin (yök) ja kävin nukkumaan. Heräsin Tampereella, kun omaa paikkaansa metsästävä tyttö vienosti ryki sen merkiksi, että kassini oli hänen paikallaan. Tämän jälkeen unet jatkuivat. Heräsin aika tarkalleen 8.25 ja olin ihan paniikissa, että juna on perillä - äkkiä pois junasta! Tai siis näin, kunnes huomasin junan ikkunasta, että juna oli jossakin ihan muualla kuin Helsingissä. Helsinkiin saavuttiin sitten noin tunnin verran myöhässä.

Asemalta tulin oman reittini kannalta ulos väärästä ovesta ihan vain siksi, että olin vielä täysin unessa. Upouusi puhelinkin putosi hiekoitetulle, jäiselle jalkakäytävälle, ja takakansi naarmuuntui. Laittaessani puhelinta laukkuun huomasin laukun vetoketjun irtisanoutuneen tehtävistään - se irvisteli mitä moninaisimmista paikoista, suomeksi sanottuna siis sieltä, mistä sen ei kuuluisi irvistellä.

Kun viimein pääsin sormet jäässä koululle, päätin toki mennä syömään aamupalaa, kun sellaista kerran tarjolla oli niinkin edullisesti kuin 3,20€ Sämpylävitriinin kohdalla olin jo parahtaa ääneen: jäljellä ainoastaan kalkkunaleikkelesämpylöitä. Mä. Vihaan. KALKKUNAA!

Syötyäni hiippailin sitten luentosalin oven taakse, asettauduin mukavaan asentoon ja odotin. Ja odotin. Ja odotin. Puoli tuntia, eikä ketään missään. Avasin sähköpostin. Aamukahdeksalta (siis silloin, kun nukuin junassa matkalla Helsinkiin), oli tullut ilmoitus luennon peruuntumisesta. Kiitos aivan ketusti. Lähes turha reissu siis. Tai no ei nyt täysin. Käytin joululahjaksi saamani lahjakortin uusiin farkkuihin. Nams. Syömään en viitsinyt lähteä, kun olisi pitänyt kävellä Metsätalolta Päärakennukselle tuolla pakkasessa, ja iltapäivällä kaloreita tulee kuitenkin enemmän kuin laki sallii... Jospa euron pannukakku Metsiksen Unicaféssa pelastaisi päiväni. Kohtahan se selviää.

Piti töitäkin tehdä, mutta ei nyt taas oikein huvita. Ehkä naputtelen tuon harjoittelurapon valmiiksi rusinoita mutustellen ja lähetän sen sitten proffalle... Mikä tosin on turhaa, sillä kuten jo ilmi kävi on proffa sairaslomalla... Töitä voi vääntää sitten junassakin. Gradutapaaminen puoli kahdelta ja naisen ihanaisen kanssa myöhäiset lounastreffit puoli neljältä. Hmm. Sitten junaan ja himaan. Kotona mua odottaa kinkku-tomaattivoileivät ja meksikonpata (tai ei tuo jälkimmäinen kyllä varmaan odota, eiköhän ukkokulta käytä kaiken ylimääräisen ajan taas nukkumiseen, ennen kuin lähtee hakemaan minua junalta...), sekä kolme jalat ristissä kyyköttävää karvaturrikkaa <3

Tänään ei onneksi tarvitse lähteä enää minnekään jumppaamaan, eiköhän siinä ole jumppaa kerrakseen, että olen tänään ravannut edestakaisin Aleksanterinkatua kilometritolkulla, yrittänyt ahtautua ainakin neljiin eri farkkuihin tunkkaisessa sovituskopissa ja kipitellyt ylös ja alas Metsätalon rappusia... Huomenna sitten taas Zumbaa. Lauantaina Zumba ja Body Balance. Sunnuntaina koirien lenkittelyä pidemmän kaavan kautta ja marssiminen äänestämään Suomelle uutta presidenttiä. Maanantaina sitten Body Balance ja ensimmäinen tankotanssitunti. Iiks.

Mutta minäpä tästä lähden herkuttelemaan pannukakulla...

Heippahei.